Pelijuridiikka haltuun mittelemällä

Pelijuridiikan asiat voivat olla haastavia ja aikaa vieviä ymmärtää esimerkiksi juuri pelialan opiskelijoille tai aloitteleville yrityksille. Pelialan yrittäjien ja opiskelijoiden tulisi helposti soveltaa pelijuridiikkaa heidän toimintaansa, eikä pähkäillä pitkien lakitekstien kanssa, että kuuluuko jotain asiaa soveltaa heidän toimintaansa vai ei. Se onkin syy, miksi tähän projektiin ryhdyttiin.

Oikeusmuotoilun tarkoituksena on tehdä oikeudellisista toimintaperiaatteista ja palveluista kansantajuisempia, käytettävämpiä ja miellyttävämpiä. Oikeusmuotoilun ideana on luoda esimerkiksi oikeudellisia palveluita keskittymällä siihen, kuinka käytettäviä, hyödyllisiä ja viehättäviä ne ovat. Lakiteksti tulisi kirjoittaa niin yksinkertaistetusti, että myös tavalliset kansalaiset ymmärtäisivät sen. [1] 

Pelialan juridiikasta peli

Halusimme löytää tavan, jolla pelialan opiskelijoiden ja aloittelevien yritysten olisi helpompi ymmärtää keskeisiä aiheita pelialan juridiikasta ja työelämän pelisäännöistä. Tavoitteenamme on, että pelin kautta heidän on helpompi ymmärtää nämä tärkeät asiat ja mikä parasta, hauskalla tavalla. Voiko lakiasioihin liittyvä peli olla hauska? Sitä emme vielä tiedä, mutta haaste on otettu vastaan.

Osaamisen pelimerkit on kuuden eri pelikouluttajaoppilaitoksen yhteinen hanke, joka kehittää koulutusta, kartoittaa työelämän tarpeita ja tuo yhteen opiskelijat, kouluttajat, sekä alan työnantajat. Aloimme miettiä, millaisen korttipelin tekisimme. Pienen pohdiskelun jälkeen yhdelle tiiminjäsenelle tuli idea, jossa hän yhdisti elementtejä omista lempipeleistään; Buzz ja Trivial Pursuit. Tiimi innostui ideasta heti ja viikon päästä esittelimmekin jo ohjaajille ensimmäistä prototyyppiä.

Peliprototyyppiä kehittämään

Huippuidea yksinkertaisuudessaan: pelissä on kysymyskortit, joissa jokaisessa on kysymys pelialan juridiikkaan liittyen ja kolme vastausvaihtoehtoa valmiiksi annettuna. Vastausvaihtoehdot ovat värikoodin mukaan, joihin olemme valinneet väreiksi alustavasti keltaisen, punaisen, vihreän ja harmaan. Harmaa kortti merkitsee, että mikään vastauksista ei ole oikein. Lisäksi on vielä vastauskortti, jossa ovat kaikki värit (punainen, keltainen ja vihreä), jolla vastaamalla vastataan kaikkien vastausvaihtoehtojen olevan oikein. Jokaisella pelaajalla on tietty määritelty aika vastata kysymykseen, jonka jälkeen pelaajien tulee asettaa pöydälle sen värinen kortti, mikä on omasta mielestä oikea vastaus. Jokaisen kysymyksen jälkeen nähdään vielä yhteenvetona kysymyskortin toiselta puolelta mikä, tai mitkä vastauksista olivat oikein ja selitetään oikea vastaus.

Prototyypin kehittely I
Prototyypin kehittely II

Pelidesignia värisävy kerrallaan

Pelin kysymyskorteista teimme aluksi hyvin yksinkertaisen raakaversion, ja tunnustelimme miltä ne vaikuttavat. Värimaailmasta ohikiitäviä mielessä käyneitä ideoita oli mm. sukupuolineutraali värimaailma pelille – emmehän voi kohdistaa peliä ainoastaan tytöille tai pojille. Prototyyppiin tuli silti pohjaväriksi meidän silmiä miellyttävä turkoosin sininen. Ensimmäinen korjausliike kysymyskorttien tiimoilta oli kuitenkin kysymyksen asettelu vaakatasoon. Tämä miellyttää enemmän silmää, ja tuntui muutenkin toimivammalta.

Viikon mittaan mietimme, että täytyyhän pelillä olla myös raflaava nimi. Pelialan juridiikan peli. Pelijuridiikkapeli. Kiehtova ajatus, että teemassa on kaksi kertaa sama sana, mutta suomeksi se ei kuulosta kovin raflaavalta. Aikamme nimeä pyöriteltiin, ja päädyimme yksinkertaisuudessaan nimeen: Law Game – Game Law.

Pelin nimi

Pidimme viikonloppuna kunnon askartelukerhon, ja taisi hieman lähteä into lapasesta. Yksi innokas tiimiläinen halusi tehdä ”viimeisen päälle hienon” prototyypin, jotta ohjaajat edes hieman innostuisivat meidän peli-ideastamme. Toisekseen, tästä saisi hienon muiston meille – harvemmin tällaiseen mahdollisuuteen pääsee mukaan.

Pitäähän pelikorteissa olla logo, tietenkin. Teimme enemmän tai vähemmän onnistuneen sapluunan tietokoneen näyttöä ja leivinpaperia käyttäen ja mattoveitsellä leikaten. Ja kenelläpä nyt ei olisi aina spraymaalia kaapissa valmiina tarpeen tullen.

Logo lisätty pelikortteihin
Askarteluvälineitä tarvitaan
Sapluunan käyttö vaatii suoja-alueen

Kysymyskortteja ajattelimme luonnollisesti olevan helpointa tehdä tietokoneella. PowerPointilla pystyy mukavasti kikkailemaan ihan perus juttuja ja tuomaan visioita näkyväksi – ei tässä mitään atk-neroja olla, mutta sujuu se meiltäkin. Kerran kun onnistuu tekemään hyväksi havaitun pohjan, niitä on helppo kopioida ja sijoitella, vain kysymysten materiaalit päälle. Helppoa kuin heinän teko.

Ensimmäisissä PowerPoint-kysymyskorteissa testasimme vastausvärien toimivuutta korttien vastauspuolella. Ensiajatus kaikilla, jotka olivat ehtineet nähdä tämän vastauskortin (oik.), jossa on kaikki vastausvaihtoehdot oikein, tuli assosiaatio jonkin maan lipusta. Arvaatko minkä maan? Kaikilla oli se aivan kielen päällä, mutta ei vaan välähdä. No, oikea vastaus on Guinea.

Tiukat kysymykset
Kattavat vastaukset

Prototyyppi 1 esiteltiin ohjaajille 11.2.2019. Saimme positiivista palautetta siitä, kuinka nopeasti olimme päässeet jo tähän vaiheeseen, ja itse peli-ideakin vaikutti toimivalta, osallistavalta ja keskustelua herättävältä. Asiasisältöön ei vielä tässä vaiheessa pureuduttu sen syvällisemmin, muuten kuin että kysymysten tulee olla lopullisessa muodossaan helposti ymmärrettäviä ja opettavaisia.

Vauhdistamme intoutuneina ohjaajat pyysivät meitä seuraavaksi kehittämään pelille pelilaudan, ja siitä saimme mukavasti seuraavaksi viikoksi lisää puuhasteltavaa.

Tiimityökokemukset

Toteuttajana projektissamme ovat projektipäällikkö Emma Jukakoski, sihteeri Piia Rantanen ja varaprojektipäällikkö / -sihteeri Annamaija Anttila. Aloitimme kaikki opiskelemaan Laurea-ammattikorkeakoulussa liiketaloutta ja oikeudellista osaamista tammikuussa 2019. Suurimmalle osalle, mukaan lukien meille tuli yllätyksenä, että opinnot toteutetaan projektiopintoina.

Ensimmäisen viikon orientaatiopäivien jälkeen meidät jaettiin työskentelemään erilaisiin projekteihin. Projektien teemat voivat siis käsittää esimerkiksi ulkomaankauppaa ja rahoitusinstrumentteja, verkkosivustojen tekoa tai tapahtuman järjestämistä – aivan laidasta laitaan.

Tämän projektin tiimin koko muuttui pariin otteeseen alussa. Aluksi meitä oli neljä ja viikon päästä meitä olikin vain kaksi. Olimme hieman järkyttyneitä tiimin koon muuttumisesta ja mietimme hetken, pystymmekö tekemään kaiken työn kahdestaan. Tiimin jäsen mainitsi ohimennen ystävälleen projektista, jossa hän mainitsi sanat ”pelin kehittäminen”. Hän innostui välittömästi, viettäneenä nuoruutensa kortti- ja lautapelien, pelikonsoleiden ja PC:n parissa. Näin tiimimme kasvoi kolmihenkiseksi ja tiimistämme tuli yhtä innokasta ja ahkeraa tiimiläistä rikkaampi.

Tiimissämme on kolme sisukasta ja työteliästä naista. Henkilökemiamme toimivat loistavasti yhteen, ja työskentely etänä toisistamme toimii erinomaisesti eri viestintävälineitä (Sharepoint, Microsoft project, WhatsApp, Zoom) käyttäen.

Lähteet:

1) Hagan, M. Law by Design. http://www.lawbydesign.co/en/legal-design/#what-is