CRGP-tuottajien vinkit tiimityöhön, osa 4 – kompetenssin kehittäminen

Read this in English

Pelien kehittäminen vaatii tiimityötä. Tässä blogimerkintöjen sarjassa tiimityön eri puolia esitellään ammattikorkeakouluopiskelijoiden näkökulmasta – aiheina projektinhallintamenetelmät, viestintä, muutosjohtaminen, tiimityötaidot ja tiimityön kehittäminen. Laurean pelituottajatiimin esittelyt löytyvät aiemmasta blogimerkinnästä.

Riku Kivimäki: Kompetenssin kehittäminen eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan kirjoittamista

Olen ollut koko ikäni kehno kirjoittamaan blogeja ja tekstejä näin yleisesti. Voi olla joidenkin lukijoiden mielestä ironista, että henkilö, joka heti alkuun ilmoittaa olevansa ”vähemmän kuin keskiverto” kirjoittamaan blogia, tekee kirjoituksen blogin muodossa kompetenssista ja osaamisen kehittämisestä. Tästä syystä voisin jopa väittää olevani paras tätä kyseistä aihetta käsittelemään, sillä kun lähdin tätä aihetta purkamaan, olen joutunut kasvokkain oman heikkouteni kanssa. Tästä syystä joudun kehittymään ja adaptoitumaan, että saan tekstini kirjoitettua.

Lähdetään aivan ensimmäisenä liikkeelle siitä, että mikä oikein on kompetenssi ja mistä tämä muodostuu? Kristian Mäkelä (1) kuvailee meille opinnäytetyössään kompetenssia termein ”asiantuntevuus” ja ”osaamiskokonaisuus”. Käytännössä kompetenssilla ei siis haeta takaa pelkästään yhden asian taitamista, vaan monen asian taitamista, jotka yhdessä muodostavat kompetenssin. Mäkelä käyttää loistavaa esimerkkiä tekstissään pyöräilystä. Jotta osaisit pyöräillä, sinun täytyy taitaa polkeminen, tasapaino, suuntavaisto, kääntyminen yms. Vaikka pelkän polkemisen nyt osaisitkin unissasi, ei pelkästään tällä taidolla Le Tour de Francea lähdetä voittamaan. Tämä pätee pelialalle myös. Artistin täytyy osata luoda teokselleen syvyyttä, käyttää varjostusta, ymmärtää perspektiivit jne. Muusikon tulee ymmärtää käyttää skaaloja, sointuja, melodioita, käyttää ääntä tarpeen tullen voimakkaammin kuin vastavuoroisesti hiljempaa tilanteen vaatiessa. Koodaajan pitää taitaa tietokonekieliä, osata monia eri ohjelmia ja osata olla luova maksimoidakseen tuotoksensa. Pelituottajan täytyy taitaa lukuja, osata olla vaativa aikatauluissa, taitaa budjetointia, osata liiketoiminnallinen puoli, osata esimiestaitoja kuten myös tietää pelinkehitysprosessin kulkua. Osat täydentävät toisiaan.

Kompetenssi muodostuu palasista

Jokainen osaamisen alue on ainoastaan yksi kompetenssin osa ja jokainen osa on oma kokonaisuutensa. Kaikki osat kompetenssissa ovat tärkeitä ja tukevat toisiaan.

Jaetaan kompetenssi vielä karkeasti kolmeen pääryhmään, jotka ovat

  1. tiedot
  2. taidot
  3. henkilökohtaiset ominaisuudet.

Tiedoilla tarkoitetaan luonnollisesti kirjaviisautta ja kaikkea mitä opit kirjoista ja kokemuksen kautta. Taidot kehittyvät sen mukaan, miten pääset soveltamaan tätä tietoa ja hankittua kykyä. Henkilökohtaiset ominaisuudet taas ovat seikkoja, jotka liittyvät persoonallisuuteesi. Tämä on esimerkiksi seikka, minkä takia kaikkien blogien ja mielipidetekstien kirjoittaminen on ollut itselleni aina lähes ylivoimainen haaste. En ole tuntenut tarvetta tuoda itseäni ja mielipiteitäni esille. Joku voisikin väittää, että olen ihmisenä vaatimaton näiden asioiden suhteen. Vaikka nyt itse tämän sanonkin, on tämä syy, miksi tekstini ei tunnu yhtä sulavalta kuin kanssa tovereideni tekstit, ketkä ovat kirjoittaneet tekstejä paljon pidempään. En osaa sanoa, ovatko he syntyneet tämän jalon taidon ja lahjan kanssa, vai onko tämä seikka, jossa he ovat harjaantuneet vain ja ainoastaan tekemällä. Oman kompetenssin kehittämisellä, pystyisin itsekin pidemmän päälle saamaan tekstin elämään taidokkaammin. Käyttämään synonyymejä elävöittämään tekstiä, kirjoittamaan pitkiä ja lyhyitä lauseita tämän luodessa sinfoniaa tekstiin. Verrattain parhaimpien kirjoittajien teksteihin, on oma sanallinen antini vielä hieman varautunutta.

Tunne itsesi, voit kehittyä

Jokainen seikka vaikuttaa toiseen kompetenssia rakentaessa. Mutta miten me sitten lähdemme tätä kehittämään parempaan päin? Miten minä, kehnona Perez Hiltonina, saan tekstini näyttämään paremmalta ja kirjoittamisen tuntumaan luontevammalta?

Tekemällä.

Yleisesti voidaan sanoa, että kaikkein parhaiten osaaminen kehittyy yksinkertaisesti ja ainoastaan tekemällä. Okei, olet lukenut aiheesta ’A’ hyvin paljon ja olet vakuuttunut siitä, että olet aiheen mestari. Voidaankin sanoa, että olet muodollisesti jopa todella pätevä asiaa hoitamaan. Koulusta valmistuessa sanotaankin, että henkilö on muodollisesti pätevä, eli käytännön kokemusta ei vielä ole kertynyt paljoa. Kun asia ’A’ viedään sitten eteenpäin, ja sinun täytyykin lähteä asiaa tekemään, miten silloin käy? Tässä kohtaa tulee esille todellinen kompetenssi, joka kehittyy ja muodostuu töissä, projekteissa, tai missä vain aidossa ympäristössä. Tekemisen pitää vastata kvalifikaatiota, joka työlle on määrätty.

Itsensä kehittäminen alkaa täysin ensimmäisenä oman itsensä tutkimisesta ja itsensä löytämisestä. Etsit omat heikkoutesi, etsit omat vahvuutesi. Näin osaat hyödyntää parhaita ominaisuuksiasi, kuin myös osaat alkaa parantamaan ”ei-niin-vahvoja” puoliasi. Esimerkiksi SWOT-analyysin (2) (Strenghts, Weaknesses, Opportunities and Threats, suomennettuna vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat) tekeminen voi olla tähän voimakas työkalu.

Kun olet kirjoittanut mustaa valkoiselle omasta itsestäsi, on tähän helppo palata aina takaisin ja tämän tehtyä osaat nähdä oman itsesi hieman paremmin jälleen. Toki SWOT-analyysia käyttämällä sinun täytyy olla mahdollisimman rehellinen itsellesi, jos Dunning-Kruger efekti, eli ’ylivertaisuusvinouma’, ottaa vallan, saatat jopa yliarvioida omia voimiasi. SWOT-analyysia hyödyntämällä osasin yhdistää oman heikkouteni tekstien suhteen, ja tästä syystä osasin ottaa Tuottaja Kivimäkeä niskasta kiinni ja tässä olen kirjoittamassa.

Oman itsensä tunteminen osaamisen parantamisessa on mielestäni alpha ja se on omega. Heikkouksien takana piilee aina mahdollisuus ja vahvuus. Uskalla toteuttaa, uskalla harrastaa, uskalla viedä itseäsi eteenpäin. Omiin ”huonoihin” ominaisuuksiin kiinni jääminen on varmasti paras tapa saada motivaatio alas, älä anna tämän vihulaisen ottaa sinusta valtaa vaan toteuta. Haluat oppia 3D-grafiikkaa, mutta olet osannut aina vain 2D-kuvia? Harrasta alaa, harjoittele 3D:tä, lue aiheesta ja laajenna osaamistasi, tämä auttaa myös varmasti uusien teosten kanssa, kun olet saanut uutta perspektiiviä asiaan. Haluat olla parempi muusikko, mutta writer’s block on vahvana, etkä saa tehtyä uutta? Uusi soitin käteen, uusi musiikillinen genre kierrokseen! Sinusta löytyy varmasti kaikki tarpeellinen uuden toteuttamiseen. Enää on kyse itsesi kehittämisestä, oman kompetenssisi kehittämisestä. Jos minusta on ollut kirjoittamaan tämä teksti, on sinusta parantamaan ja kehittämään myös itseäsi.

Vaikka tekstiä kirjoittaessani olin lähes 100% varma, että en aio kirjoittaa tätä tekstiä pelituottajan näkökulmasta, vaan tarjota vinkkejä lukijoille itsensä kehittämiseen, tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin näin viime hetkillä. Kaikki, mitä olen aiemmin kirjoittanut, pätee pelialalle myös aivan samalla tavalla. Kaikessa pystyt kehittämään itseäsi eteenpäin. Vaikka olen itsekin harrastanut pelejä ja pelialaa paljon, ehkä jopa liian paljon osan mielestä, on aina varaa kehittää omaa kompetenssiaan eteenpäin. Samalla kun opiskelen liiketaloudentradenomin opintoja, pystyn hyödyntämään näitä peliprojektimme parissa tuottajan roolia tehdessäni. Eli voi siis sanoa, että muodollista kompetenssia pääsen hyödyntämään ja tämä taas tulee vaikuttamaan todelliseen kompetenssiini. Vaikka nyt tässä vieläkin asiasta painotan, niin on SWOT-analyysi yksi parhaista tavoista lähteä liikkeelle. Olen tehnyt tämän itsestäni ja olemme tehneet tämän projektitiimistämme. Toki sinulla, hyvä lukija, voi olla toinen mielipide, mikä olisi paras tapa aloittaa projekti. Hyvä! Haluan ehdottomasti kuulla muidenkin mielipiteitä asiasta. Itselleni tämä on ollut se tapa, millä olen saanut asiat rullaamaan.

Tiimiläiset tukevat prosessissa

Haluan viimeisen pätkän tekstiä olevan tiimistäni ja tiimien tärkeydestä. Viikosta toiseen tiimimme kanssa olen ollut hämmästynyt, kuinka kahdeksan muuta tiimimme jäsentä ovat saaneet vietyä itseään eteenpäin ja saavat suoritettua niin paljon. Kaikki tekevät parhaansa ollakseen parempia kuin mitä he olivat edellisellä viikolla. Vaikka itsensä kehittäminen on jatkuva prosessi ja tekemistä varmasti riittää, ei voi unohtaa tiimitovereiden tärkeyttä. Jokainen on todella taitava, mutta kaikesta ei voi selviytyä yksinään. Uskalla ottaa tukea muista ja muista samalla tarjota tukea toisille, kenen kanssa teet töitä. Näin kaikki saavat tehtyä parhaansa ja työn laatu myös paranee. Näihin hyveellisiin sanoihin on hyvä lopettaa tämä blogi ja toivottaa kaikille hyviä hetkiä itsensä tutkimiseen.

Lähteet

1) virtualstrategist, 2016, How to Perform a SWOT Analysis (linkki aukeaa Youtubeen)

2) Mäkelä Kristian, 2012, PROJEKTIOSAAMINEN – Työelämälähtöisten projektiopintojenkehittäminen TuAMK:ssa (linkki aukeaa Theseukseen)