Pelijuridiikka 3: Pelijuridiikkapelin visuaaliset vivahteet

Pelijuridiikka-sarjan kirjoittajat ovat Laurean opiskelijat Annamaija Anttila, Emma Jukakoski ja Piia Rantanen. Opintoprojektinaan he ovat etsineet tapaa tehdä pelialan opiskelijoille ja aloitteleville yrityksille helposti lähestyttävää materiaalia pelialan juridiikkaan ja työelämän pelisääntöihin liittyen. Ratkaisunaan he lähtivät kehittämään peliä.

Visuaalinen suunnittelu on iso osa pelin suunnittelua siinä missä pelin ideakin. Kannattelevana ajatuksena visuaalisessa suunnittelussa pelijuridiikkapelissämme oli se, että peli suunnitellaan pelialan opiskelijoille, joiden seassa on sekä naisia että miehiä.

Pelin väripaletti

Halusimme valita sellaiset värit, jotka saavat mahdollisen pelaajan kiinnostumaan pelistä jo itse houkuttelevien värien takia. Pelin visuaalinen suunnittelu alkoi siis värien valinnasta. Värien tulisi siis olla molempien sukupuolien mieleen.

Pelialan verkkosivustoja selaillessa silmiimme osui sivusto, jonka värit olivat erityisesti mieleemme. Verkkosivusto oli yllättäen: www.peliala.fi. Koko tiimi innostui väreistä samalla sekunnilla.

Pelin väripaletti

Logon kehittelyä

Pelin logoon etsimme fontin, joka olisi mielestämme leikkisä ja huomion kiinnittävä. Logoa suunniteltaessa halusimme tehdä siitä jollain tavalla erityisen ja mieleen painuvan. Miten hienoa olisikaan, jos logo toimisi sekä oikein päin luettuna, että ylösalaisin.

Pelin nimeksi oli valittu Game Law – Law Game. Annamaija pyöritteli aikansa logon sanoja PowerPointilla ja lopputulos oli valmis.

Pelin logo

Pelilaudan visuaalinen ilme

Seuraavana kohteena visuaalisessa suunnittelussa olikin pelilauta. Suunnittelu alkoi sillä, että pelilaudasta luotiin PowerPointilla monta erilaista versiota. Niistä tuli kaikista niin hienoja, että tiimimme oli aika ottaa kovat keinot käyttöön ja järjestää kuvien taistelu!

Battlessa kukin tiimiläinen valitsi kolme suosikkiansa jatkoon ilmaisemalla numerot yhteiseen ryhmäämme WhatsAppissa. Tässä ovat pelilaudan kandidaattimme:

Voittajaksi valikoitui kertaheitolla tiimin yksimielisellä päätöksellä alla oleva pelilaudan runko:

Piia: “Jotenkin tämä tuntui parhaalta vaihtoehdolta sukupuolineutraalisuuden kannalta. Violetin voisi kuvitella olevan enemmän tyttöjen mieleen, kun taas sinisen poikien.”

Emma: “Vihreä on ihanan raikas väri, joka sopii pohjaväriksi, koska muut värit erottuvat siitä hyvin.”

Annamaija: ”Tuossa väriyhdistelmässä on jotain kovin suomalaista: vihreän kullan maa tuhansine järvineen. Diggaan! Pistelaskuosio erottuu hyvin omana alueenaan.”

Pelin kysymyskategorioiden kuvitus

Kun pelilaudan ilme oli valittu, oli aika valita yhdeksälle eri kysymyskategorialle omat kuvituskuvansa ja nimet kysymysten aihepiireille. Kuvituskuvat etsittiin sivustoilta: www.pexels.com ja www.pixabay.com.

Kuvia lähdettiin valikoimaan niin, että jokainen tiimiläinen etsi sivustoilta omat aihepiiriä kuvaavat suosikkinsa. Kun katselimme toistemme valitsemia kuvia, totesimme jälleen päätöksen olevan aivan liian vaikea sopuisin keinon, joten turvauduimme jälleen kuvabattleen.

Ankaran taistelun ja parin uusintakierroksen jälkeen voittajiksi valikoituivat seuraavat kategoriat.

Ensimmäinen kysymyskategoria on lämmittelyä

Ensimmäinen kategoria on puhtaasti lämmittelykierros, jossa opetellaan kysymyskorteilla vastaamista.

Kysymykset ovat luokkaa: ”Valitse suosikkisi: A) PC B) Konsolipelit C) Mobiilipelit.” Valitsemamme kuva oli hyvin keskivertoa pelitilannetta kuvaava kuvituskuva.

Piia: “Kuvituskuvaa hain juurikin sillä silmällä, että siinä näkyisi sellainen tilanne, jonka kaikki tunnistaisivat pelitilanteeksi. Peliohjaimet toimivat hyvin tähän tarkoitukseen.”

Emma: “Tämä kuva toimii mainiosti ensimmäisessä kategoriassa, onneksi Piia löysi sen!”

Toinen kysymyskategoria käsittelee liiketoiminnan aloittamista

Toinen kysymyskategoria käsittelee eri yritysmuotoja ja liiketoiminnan aloittamista. Tämä oli meidän näkemyksemme siitä, mikä voi olla lähtötilanne, kun uutta yritystä laitetaan pystyyn.

Piia: ”Yhtiökuvaa etsiessä koitin tähyillä kuvia, joissa näkyisi, korkeita rakennuksia, pilvenpiirtäjiä, moderneja kokoustiloja isoine pöytineen ja jakkupuisia työntekijöitä nahkalaukkuineen. Saimme kuitenkin palautetta, ettei tämä aivan ollut pelialan näkemys unelmaduunista joka pelialalle pyrkivillä on mielessään. Ehkä tässä olikin vasta aloittaneen liiketalouden opiskelijan visio vastaan pelialan opiskelijoiden näkemys.”

Emma: “Kun etsin kuvaa siihen, että missä unelmatyöpaikka voisi sijaita, suosikiksi valikoitui tämä kuva. Kun ohjaajat olivat antaneet muutaman kommentin, niin tajusin että tämä ei ole ehkä unelmapaikka peliyhtiölle, vaan lakiasioista innostuneelle nimeltä mainitsemattomalle tytölle.”

Kolmas kysymyskategoria käsittelee sopimuksia

Kolmannessa, Diilin paikka -kategoriassa esitellään erilaisia sopimuksia ja niiden erityispiirteitä. Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon siinä vaiheessa, kun perustaa yrityksen tai lähtee osakkaaksi? Mikä ihmeen jakelusopimus?

Piia: ”Kuvituskuvassa olisi hyvä näkyä paljon papereita pikkupräntteineen ja virallinen tilanne, jossa sopimus solmitaan. Jämäkkä kädenpuristus ja leveä hymy usein kruunaa jo allekirjoitetun sopimuksen.”

Emma: “Tämä kuva tuli ensimmäisenä eteeni, kun selasin kuvia pixabayssa. Hetken kuvia selailtuani huomasin, että kyllä tämä vain oli paras kuva tähän kategoriaan. “

Neljäs kysymyskategoria käsittelee työelämän säädöksiä

Neljännessä kategoriassa: jokaiseen työpaikkaan liittyy tavalla tai toisella työlainsäädäntö ja sekä työntekijöiden, että työnantajan velvollisuudet ja oikeudet. Monelle toiminnalle on olemassa työpaikalla kirjoittamattomia pelisääntöjä, joista ei voi muuta kuin sanoa, että; kysy ja ota selvää!

Piia: ”Pelisäännöistä tulee mieleen juridiikkaa miettiessä tuomarin nuija, vaaka ja lakikirjat. Toisaalta mieleen voi nousta myös kuva jalkapallokentästä ja tuomarin pillistä. Tässä kuvassa teksti puhuu puolestaan. Kokemus tuo eteen uusia tilanteita ja niistä oppii. Uudet työntekijät usein ottavat mallia vanhoista työntekijöistä.”

Emma: “Kuvia etsiessä ajattelin ensin, että kuva tuomarin nuijasta sopii tähän kategoriaan mainiosti. Hetken pohdiskeltuani kuitenkin tajusin, että työlainsäädännössä on paljon muustakin kyse.”

Viides kysymyskategoria käsittelee dokumenttien hallintaa

Viides kategoria: dokumenttien laatiminen, käsittely ja arkistointi. Toiminta on yritysten sisäisesti ja yrityssuhteissa erittäin tärkeää. Lainsäädäntö antaa puitteet joillekin dokumenteille, mutta esimerkiksi pelin kehittelyyn liittyvissä dokumenteissa on paljon suuntaa antavia ohjeistuksia, kuinka dokumentit olisi hyvä laatia. Kuvituskuvassa näkyy mukavasti, millä muilla tavoilla asioita voi tekstin lisäksi havainnollistaa esimerkiksi visuaalisin keinoin.

Piia: “Kun mietimme dokumenttien kuvituskuvaa, mieleen nousi kuvia kassakaapista, arkistokaapista, isoista kansiopinoista ja papereista, joille on sutattu erilaisia kehitysvaiheita ylös hätäisesti. Tämä kuva oli hyvä, koska siinä on selkeästi meneillään jokin suunnitteluprosessi.”

Emma: “Dokumenteille ja niiden arkistoinnille kuvituskuvaa etsiessäni, mieleeni tuli iso pino papereita jossain pölyisessä varastossa. Ehkä tämä kuitenkin oli vähän parempi kuvaamaan dokumentteja.”

Kuudes kysymyskategoria käsittelee immateriaalioikeuksia ja tietosuojalainsäädäntöä

Kuudennen kategorian teemat tietosuojalainsäädäntö, pelin nimi, logo, hahmot, käsikirjoitus, grafiikka… ovat asioita, jotka kannattaa kehitystyössä suojata ja toteuttaa lain asettamalla tavalla. Ne tulee ottaa huomioon jo ennen kuin valmis tuote julkaistaan. Mikäli nämä asiat laiminlyödään, pelin kehittelyprosessissa saattaa törmätä moneen hupsista keikkaa -tilanteeseen myöhemmin. Mikä hauskinta, silloin on usein kyse rahasta ja voi olla isoistakin summista.

On ikävää huomata rikkoneensa sääntöjä esimerkiksi tietosuojaselosteiden osalta, tai huomata että peliinne kehittelemä hahmo seikkailee nyt jossain toisessa maassa, koska ette muistaneet suojata luomustanne. Tietosuojalainsäädäntö on todella monimutkaista, mutta ajoissa siihen tutustumalla asiat sujuvat.

Piia:” Pelin suojaamiseen liittyy paljon vaiheita, joiden muistaminen ja huomioiminen saattaa olla hankalaa ja aiheuttaa monelle päänvaivaa. Juridisten kysymysten kanssa painiminen saattaa olla varsin raskasta asiaan perehtymättömille. Tämä on omanalaistaan mystiikkaa, jossa rajaviivat eivät aina olekaan niin selkeitä kuin luulisi. Kuvituskuvaa etsiessä mielessä oli, että nyt pitää löytää vakava kuva, joka viestii, että tämä ei ole leikin asia – nyt ollaan vakavien asioiden äärellä. Kiistaton kuva, jolla ei lyödä leikiksi. Kuva, joka viestii uhmakasta “tämä on syytä muistaa”-viestiä.”

Emma: “Toisessa projektissa perehdyin paljon viime vuonna voimaan astuneeseen tietosuoja-asetukseen. Kuvaa etsiessä halusin sen viestittävän, että nyt puhutaan todella tärkeistä asioista.”

Seitsemäs kysymyskategoria käsittelee pelin julkaisua

Seitsemäs kategoria: julkaisu. Julkaisualustan valitseminen tapahtuu yleensä jo siinä vaiheessa, kun peliä aletaan kehittelemään. Mitä eri jakelukanavia onkaan olemassa ja millaisia erityispiirteitä ja -vaatimuksia niillä on tuotteiden julkaisulle?  Steam, PC, pelikonsolit, mitä eroa niillä nyt onkaan vai onko ollenkaan?

Julkaisun mielletään olevan tietenkin juhlallinen tilanne; sen vuoksi on tehty kovasti töitä ja se on niin sanotusti pelinkehityksen loppuhuipentuma. Kuvassa haettiin juuri onnistumisen fiilistä ja “hyvä meidän tiimi”-henkeä.

Kahdeksas kysymyskategoria käsittelee lisensointi- ja immateriaalioikeuksia

Kahdeksas kategoria: oikeuksien hallinta. Pelin valmistuttua on aika takoa rahaa. On tärkeää muistaa pitää kiinni oikeuksistaan omaan luomukseensa. Lisenssioikeudet voi myydä, mutta immateriaalioikeudet kannattaa pitää itsellään. Jos kehittämänne peli onkin uusi hittituote, voi olla, että haluattekin itse tehdä myös jatko-osia.

Kun pohdiskelimme tätä kategoriaa, mieleen tuli kuva, jossa olisi hieman esillä sitä, kuinka paljon eri vaihtoehtoja pelinkehittäjillä on jatkokehittää tuotettaan. On jatko-osat, kirjat, pelin julkaiseminen myös muilla julkaisualustoilla ja tietenkin oheistuotteet, esimerkiksi lelut, avaimenperät, limonadi. Oikeastaan oheistuotteissa on vain mielikuvitus rajana. Nämä oikeudet kannattaa ehdottomasti suojata ja pitää itsellään.

Voittajakortti kuuluu kaikille pelijuridiikkapelin läpi pelanneille

Piia: “Kun mietin voittoa merkitsevää kuvaa, mieleen tuli kruunut, pokaalit ja palkintopallit. Tämä kuva oli varsin puhutteleva. Kun kyse on oppimispelistä ei kuitenkaan voi nimetä vain yhtä voittajaa, vaikka joku selkeästi veisikin potin osaamisellaan. Kaikki, jotka pelaavat pelin läpi ovat voittajia, sillä he ovat lisänneet omaa osaamistaan ja oppineet varmasti jotain pelikierroksen myötä. Palkinto ei aina ole jokin materiaalinen asia, kuten esine tai rahaa, joskus se voi olla myös henkistä pääomaa. Jokainen pelaa yksilönä ja lisää omaa tietotaitoaan, eli kaikki pelin pelanneet ovat siis omalla tavallaan voittajia. Ei muuta kuin onnea konkareille!”

Emma:” Kuvaa etsiessä tuli mieleen mitalit ja kultapokaalit. Tämä kuva sopii mainiosti kuvituskuvaksi.”

Kysymyskorttien visuaalinen ilme

Kategoriaotsikko- ja kuvataistojen jälkeen meillä oli selvillä voittaja pelilaudoista kuvituskuvineen sekä kategorioiden otsikot.

Seuraava vaihe oli suunnitella kysymyskortit. Olimme aiemmasta prototyypistä saaneet palautetta, että A6-kokoisesta kaksipuolisesta kortista vastausten lunttaaminen oli liian helppoa.

Tässä kohdin mietimme, että kortin pitäisi olla kaksisivuinen, ja vastausten värikoodit ehdottomasti pienempinä. Ensin kansilehti, sisällä oikea vastaus tietopankkeineen ja takalehdellä kysymys.

Kysymyskorteista käytiin jo rutiiniksi tullut kuvabattle:

Vaihtoehtojen kirjo

Tiimin perusteluita voittajakortista:

Annamaija: ”Taustaväri on raikas ja sopii hienosti pelilaudan pohjaväriin. Tummanvioletti toimii sinistä visuaalisesti raskaampana elementtinä kysymyskortin pohjalla.”

Emma: “Tämä väriyhdistelmä oli heti mieleeni. Se oli yksinkertaisesti toimiva.”

Piia: ”Kun aloimme miettimään vastauskorttien visuaalisuutta, mielessä oli vahvana se, että niiden tulisi sopia myös jo valittuun pelilautaan. Tämä vaihtoehto miellytti silmää ja oli sopusoinnussa pelilaudan kanssa.”

Vastauskorttien visuaalinen voittaja

Kysymyskorttien värivalinnat saatiin näin helposti testattua ja päätettyä. Sama vihreä taustaväri otettiin käyttöön myös bonuskysymyskorteissa. Tämä oli helpompi homma ja se lyötiin lukkoon yhdellä vedoksella:

Bonuskysymyskortin värimaailma

Myös pelissä käytetyille vastauskorteille oli löydettävä sopiva malli. Vastauskorteista syntyi jälleen kuusi eri versiota, joista järjestimme kuvabattlen. Tässä ovat kandidaattimme:

Pelikorttien vaihtoehtoiset visuaaliset ilmeet

Voittajaksemme valikoitui:

Vastauskorttien ilmeen voittaja

Piia: Vastauskortteja valittaessa mietin, että nyt olisi hyvä muistaa, että vastauskortit ja kysymyskortit eivät saisi olla liian samannäköiset. Niiden tulisi erottua toisistaan. Violetti tuntui hyvältä ja pirteältä väriltä. Tämä vaihtoehto miellytti eniten.

Emma: “Violetti on kivan värinen ja sopii kansiväriksi. Vihreä sopii taustaksi samalla tavalla kuin pelilaudassa.”

Annamaija: ”Vihreä pohjaväri vastauspuolella luo yhtenäisyyttä kysymyskortteihin ja pelilaudan pohjaan. Violetti kansikuva puolestaan erottaa vastauskortit muista korteista.”

Luovuuden käyttö palkitsee

Visuaalinen suunnittelu oli nyt valmis. Tämä osuus oli ehdottomasti pelinsuunnittelun hauskin osio, jossa sai päästää luovuutensa valloilleen. Oli erittäin helppo testata PowerPointin avulla, miltä eri vaihtoehdot näyttäisivät käytännössä. Sitten alkoi armoton tulostimen laulatus ja leikkaa-liimaa-maratoni. Tällä prototyypillä kehtaa jo lähteä keräämään pelikierroksia pelille.

Saanemme esitellä, prototyyppi numero 2:

Pelijuridiikkapelin toinen prototyyppi

Tätä prototyyppiä voi esitellä laajemminkin ja kerätä mahdollisimman kattavasti palautetta eri asioista, kuten pelin toimivuudesta, visuaalisuudesta ja kysymyskorttien asiasisällöistä.

Valmis peli ei vielä ole. Nyt alkaa se tuskainen taival, jolloin saattaa tulla eteen hetkiä, jolloin vanhasta on luovuttava saadakseen aikaiseksi jotain vielä upeampaa ja parempaa. Tämä on tietenkin vaikeaa, kun on huolella ja rakkaudella hionut prototyyppejä mahdollisimman hienoiksi ja näyttäviksi. Katsotaan, millaiseen myllerrykseen tämä prototyyppikandidaatti vielä joutuukaan.